human · behaviour

Tänään, päivänä seitsemäntenä, onni on: päässä alati rullaava huolinukkeloru, flamencokitaristin soitanta naapurihuoneessa, kohta syötävä herkkulasagne, fuksianvärinen ihana pehmoinen huivi ja myöhemmin illalla Génesis, en la mente del asesino (koska silloin saan kuulla espanjaa ja ihastella ihastuttavaa Verónica Sánchezia sekä sarjan viehättävän sinertäviä sävyjä. Ooh!).

Ps. Päivitystahtini on huima... My apologies. En vaan millään kykene pitkiin kirjoitussessioihin, sillä kotini on tällä hetkellä melkoisen viileä. Sormet kohmettuvat koneen ääressä kykkiessä. Niin, eikä edes läppäriä ole, jotta voisi vetäytyä subtrooppisiin oloihin päivittämään.

Onnenpäivä Numero Viiden Onnenaiheita ovat: 1. paahtovanukas. 2. edelliseen liittyen torstain kestien muistelu. 3. loman alkaminen(!). 4. rastojen lyhentäminen (kevyesti vaan). 5. synttärimekko (mutta Suuri Päivä on vasta reilun viikon kuluttua). 6. päiväunelmointi. 7. oma kehoni -  my body is my temple (kaikin puolin, sisäinen ja ulkoinen). 8. kissa, joka laittoi tassut päällekkäin naamansa päälle ja kiskotteli (venytteli) unissaan. 9. american idolin viihteellisyyden taso (tulipa taas naurettua). 10. että olen lauantai-iltana kotona ja voin tehdä paukkumaissia vaikka keskellä yötä.

Onni tänään on käpertymistä puusohvan nurkkaan kaksissa villasukissa, joogahousuissa, laamapaidassa ja suuressa harmaassa villatakissa. Onni on hyviä juustoja ja keksejä. Onni on aivojen turruttaminen amerikkalaisella semi-katastrofielokuvalla (kun sen tekee yhdessä, on se kaksin verroin hauskempaa ja onnekkaampaa). Onni on, kun herää ja kaksi kissaa on sykkyrässä jalkojen molemmin puolin. Onni on paljon kynttilöitä liekehtimässä yhtäaikaa. Onni on ulkoa kuuluva musiikki. Onni on, että eilen oli ihanan rauhaisaa. Onni on juuri nyt myös joulukuun palkka.

Onni on ”määräraha”, jonka toverin kanssa käytimme ainakin yhteen tummaan Laitilan oluseen. Onni on kissa vieressä, vaikkakin selin minuun. Onni on siipan kanssa yhteinen riesa kylmistä pattereista. Onni on kahdet villasukat päällekkäin, marjapuuronpunaiset lyhyemmät ja sinipunavalkomustaraidalliset polviin asti ulottuvat. Onni on eriparisukat. Onni on juuri nyt myös vihreä jasmiinitee.

nokkasiilin tavoin olen sitä mieltä, että Onnenpäivien ei tarvitse tulla peräkkäin. Eihän siinä ole mitään mieltä. Mutta nyt tulikin mieleeni Richie, Fonzie ja Joanie sekä yhtäkkiä myös Onnenpyörä (sillä tavoin kuin aikanaan televiision Onnenpyörässä huudettiin: Onnenpyörä! ... Ps. Haluatko ostaa vokaalin?)

Onnionnionnionni!

The rules are that for 8 days you have to post something that made you happy that day. Tag 8 people to do the same.

Päivä yksi. Onnellisuusasioita tänään...

*Nukuin pitkään eivätkä edes kissat herättäneet ennen puoltapäivää.
*Olin eilen kotona sen sijaan, että olisin ollut tapanien kanssa tanssimassa, joten ei ollut minkäänsorttista krapulaa.
*Joululahjapiparisuklaata oli vielä jäljellä.
*Lempi.
*Keksin uuden kätevän sijoituspaikan uudelle kissanhiekkalapiolle. (Little things that make me happy...)
*Pian tehdään kasvistortilloja ja katsotaan Mullan alla -boksia.
*Olen kotona.

Pitäisikö tämä hiljaiselo rikkoa?

Olen ollut enemmän kuin väsähtänyt kaikkeen, missä täytyy tehdä jotain. Töissä toki pitää myöskin tehdä kaikenlaista, mutta siitä saakin palkkaa. Ehdottelen jo avokille, että voitaisiinko alkaa valoravinnolle, kun en jaksa edes ajatella ruokaa tai ruoanlaittoa. Ruoka voisi mieluiten materialisoitua jostakin luukusta eteeni kuten Star Trekissä. Koti on rempallaan, koska täällä ei kukaan jaksa siivota (eilen tosin imuroin pikakelauksella alle puolessa tunnissa kaiken ja yllätyin nopeudestani) tai tiskata. Koen tilanteen hyvinkin tavallisesta poikkeavaksi, koska viime aikoina minua ei ole lainkaan hermostuttanut tai haitannut kaaos. Yleensä kyllä. Ainakin jossain vaiheessa. Nyt vain katselen ympärilleni ja ajattelen, että jaahas, onpa sotkuista, ja jatkan matkaa seuraavaan etappiini (=huoneeseen). Myönnetään, että eilinen imurointispurttini vähensi sotkua, mutta minua ei ahdistanut imurointia edeltänyt sotku (kissankarvoja pitkinpoikin, kissanhiekkaa eteisen lattialle asti kulkeutuneena, leivänmuruja kaikkialla...). Kunhan imuroin huvikseni. Ensimmäinen kerta kun moista huvitusta tapahtuu! Ainakin osa nurkkiin keräytyneestä tänne kuulumattomasta energiasta on nyt pussitettu. Ehkä voisin vielä tehdä pientä siivousta muillakin tasoilla. Jos jaksan.

Eilen piipahdin La Pandillan levynjulkkarikonsertissa, jossa kuultiin ihanan K:n ihana pianobulerias! Muutenkin keikka oli hyvä. Suurin osa biiseistä jo tuttuja ja kuultuja, joten minua ilahdutti erityisesti kyseinen bulerias uutena tuttavuutena.

Sosiaalistelusta taisin saada yliannoksen menneellä viikolla. Tapailin ystäviä jokaisena iltana ja viimeisimpänä tosiaankin vierailin konsertissa, jossa myöskin tapasin ystäviä yleisössä. Sitten nuupahdin. Nyt tekee vaan mieli tehdä tortilloja ja käpertyä sohvannurkkaan katsomaan elokuvia. Ensi viikolla alkavat uudet sosiaalistelut. Sen kertoo jo kalenterinikin. Mutta siihen on vielä hetki aikaa.

Olen vähän haaveillut omasta talosta. Taas. Suunnitelmia asian edistämiseksi ei ole eikä kyllä aivan hirvittävää hinkuakaan alkaa velkavankeuteen. Ainakaan vielä. Mutta onhan noita kauneita taloja siellä sun täällä. Tässä kaupungissa mieluusti kuitenkin pysyisin.

Ps. Tämä journaali on menossa entistä enemmän lukkojen taakse. Tiedoksi niille ystäville, jotka lukevat tätä ilman omaa tiliä. Ja nyt heti hankkimaan sellainen!  En edes muista, milloin viimeksi kirjoitin oikean päivityksen, joka olisi ollut julkinen. Tuntuu, että tarvitsen enemmän suojaa. So pardon me for needing some more privacy. (hei, sehän rimmaa!)

Leppoisaa lauantaita jokaiselle.

1. Kirjoita numeron viereen vain nimi.
2. Vastaa jokaiseen yhdellä nimellä.
3. Jos joku haluaa tietää mihin kysymyksiin tässä on vastaukset, niin määräykset sanovat, että hänenkin on tehtävä tämä.


1. 0rnamentti
2. elefanttinen
3. marjuschka
4. kissarinsessa
5. reearuu
6. kissarinsessa
7. virtuaalivalo
8. elefanttinen
9. 0rnamentti
10. kissarinsessa
11. ruususade
12. pikkulinnut
13. jkangasv
14. 0rnamentti
15. -
16. annajuulia
17. ruususade
18. lyttis
19. lyttis
20. damdamdam
21. annajuulia
22. haaleaa
23. ituo
24. -
25. 0rnamentti
26. rokkipupu
27. damdamdam
28. puolivilla
29. nokkasiili
30. Tämä oli vaikea. Moneen kohtaan olisi voinut laittaa useammankin henkilön.

Väsyttää melkeinpä kaikki nykyisin. Saattaa johtua ihan oikeasta fyysisestä väsymyksestä. Joka on seurausta liian lyhyistä ja huonoista yöunista. En saa kaadettua itseäni sänkyyn hyvissä ajoin, jotta saisin nukuttua kunnolla ennen kuin herätyskello soi. Kesä on sellaista. Liian valoisaa, vaikka nyt jo illat pimenevät tasaista tahtia yhä mustikansinisemmiksi. Näin jo toistamiseen unta, jossa olen tukehtumaisillani. Heräsin jälleen omaan kakomiseeni ja yökkimiseeni. Aina kyykistelen unessani jossain nurmikolla yskimässä, mutta mitään ei tapahdu. Herättyäni henki alkaa vähitellen kulkea taas. Mikähän edellisten elämien juttu tämäkin on?

Pohdiskelen syksyä miltei päivittäin. Kuinka sitten sataa vettä (aivan kuin tänä kesänä ei olisi jo muutenkin tihuuttanut tarpeeksi...) ja on kylmä. Kun voi kirpeinä syysaamuina pukea lapaset käteen ja kietoa kaulaliinan kaulaan töihin mennessään. Kun kuu paistaa iltaisin pimeältä taivaalta ja on haikea syysolo. Minulla ainakin. Odotan syksyä ja syysasioiden tekemistä ja syysolemista. Mutta ahdistaa myös hieman, että se tulee taas. Syksyllä tunnen, miten eläminen ja oleminen koko ajan kiihtyy.

Minusta tuntuu, etten osaa kirjoittaa enää mitään. Kaikkea tapahtuu, mutta toisaalta ei mitään. Kesän ikävät tapahtumat ovat väsyttäneet minut. Kun ajattelenkin asioita, mäsähtää päästä varpaisiin turta olo. Ettei halua eikä voi edes ajatella niin käsittämättömiä asioita. Muuten kuin täysin ulkopuolelta ja rationaalisesti. En vain ymmärrä, mutta kuitenkin ymmärrän. Mutta silti: Voihan Paska, isoilla kirjaimilla. Ja vielä kauan aikaa tästä eteenpäinkin.

Tietokone päsähti edellisviikolla samaan aikaan, kun olimme viettämässä nimipäiviä anoppilassa. Vehreällä pihamaalla poissa kaupungin melusta tallustellessani en osannut arvata, että kotona odottaa kone, joka vain inahtaa ja sammuu. Mutta minun ja anopin nimipäivänä täytimme itsemme piiraalla, mansikoilla, kakulla ja kuohuviinillä, mikä jo etukäteen kompensoi koneprobleemaani. Rakkaimman siskonpoika leikki pienessä altaassaan ja minä keinuin riippumaton sisällä. Matto kääriytyi ympärilleni ja sen sisällä oli hyvä olla punaoranssissa valossa ja rauhassa. Etsin jatkuvasti pieniä rauhanpaikkoja, kun tuntuu, ettei silmien sulkeminen riitä. Pitää olla piilossa, ja jos mahdollista, silmät suljettuina. (Ja tietokone tosiaan taas toimii, kuten näkyy.)

Ha! Kissa tuli viereen ja piti minulle juuri esitelmän siitä, miten hän nyt vaan haluaisi heti paikalla vähän lisää rapsutusta, vaikka istunkin koneen ääressä.

Vietin viime viikonlopun kotoisilla rokkifestareilla Qstockissa. Hyvässä seurassa. Parhaimmaiksi esiintyjiksi valikoituivat Manic Street Preachers ja PMMP. Samalla taisivat mennä myös viimeiset hellepäivät. Tänä viikonloppuna sen sijaan olin Faces -leskenä hetken aikaa, tuijotin killbillejä televisiosta (parasta on se, kun The Bride ja O-Ren Ishii heiluttavat miekkojaan lumessa) ja ajelin leikkiautoilla.

Kummipoika täyttää vuoden. Ihmeellistä.

Off to bed now.

Ja niin matkustavaiset palasivat kotiin väriä vaihtaneina, väsyneinä mutta iloisina, hengissä kuuman maan moottoriteiltä. Barcelona-Sevilla roadtrip on päättynyt, auto palautettu Sevillan lentokentälle, jätetty kauas taakse 45 asteen lämpötilat, cafe con lechet, edulliset punaviinit, Barcelonan kiivastahtinen liikenne ja Parc Güell, Granadan raikkaus ja Sierra Nevadan vauhdikkaat vuoristossa mutkittelevat tiet, Gandian ja Matalasgañasin hiekkarannat, Valencian liikenne, Sevillan flamenco ja kapeat kadut sekä kaikki pienet espanjalaiskylät matkan varrella. Takana on myös eksymisiä, tietullien kiroamista ja lopulta maksullisilta moottoriteiltä poistuminen pienemmille rannikkoa pitkin kiemurteleville teille, öiset harhailut hiljaisissa pikkukaupungeissa, epämääräisen mutkittelevasti ajelevat rekat ja niiden ohittaminen, paahtava aurinko ja tinto de veranot.

Sevilla oli kaunis kaupunki. Olisin mieluusti viettänyt siellä enemmänkin aikaa tutustuen kaupungin joka kolkkaan. Ehdin pyöriä ainoastaan Santa Cruzin alueella, jossa ei kylläkään ollut mitään valittamista. Jaksan aina ihmetellä, miten lyhyessä ajassa reitit mutkittelevilla pikkukaduilla jäävät mieleen. Flamencoputiikkeja oli lähes jokaisen mutkan takana, mutta myös kauniita taloja, kattoparvekkeita, pieniä idyllisiä aukioita ja kuppiloita. Vettä kului litroittain joka päivä maitokahvikupposten ohessa. Teetä en juurikaan matkalla juonut, sillä jokainen juomani teekuppi oli säädyttömän pieni! Kävimme katsastamassa flamencotarjontaa, mutta istuimme myös kavereiden kattoterassilla katselemassa tähtikuvioita erinäisten viilentävien juomien ja viuhkojen kera. Tähtikuvioita tutkailin myös matkalla Alicantesta Granadaan, jolloin poikkesimme yön pimeydessä vuoristoon Granadaa lähestyessämme. Ainoa merkki korkeuden muuttumisesta oli korvien lukkiutuminen ja pimeydessä häämöttävät mustat vuorenhuiput, jotka olivatkin yhtäkkiä yllättävän lähellä. Tähtikuviot loistivat taivaalla selkeinä, koska missään ei ollut valoja moottoritien heijastimia lukuunottamatta. Kaunista!

Barcelonassakin olisin viihtynyt kauemmin, vaikka sen henki olikin toista maata Sevillan kanssa. Eniten viehätyin goottilaisen kaupunginosan, Barri Gòticin, tunnelmasta. Myös Gaudin sadunomaiset luomukset Parc Güellissa saivat aikaan ihastunutta huokailua. Olen vähän semmoinen satutyttö muutenkin.

Kävimme pienen nostalgisen mutkan myös Granadassa, joka on ehdottomasti se kaupunki, johon muuttaisin, jos Espanja minua asukikseen kutsuisi. Barcelonan ja Sevillan väliin jäi myös monta pientä kaupunkia ja kylää, joita tutkailimme joko auton ikkunasta tai jalkaisin edeten. Paras hetki lienee ollut Gandian espanjalainen lomakaupunki meren rannalla, jossa meitä katseltiin pitkään. Olimmehan ainoat ulkomaalaiset paikassa. Tuossa hitaassa kaupungissa sinisen meren äärellä ja vaahtopäisissä aalloissa koin matkan rauhaisimmat hetket.

Kotiin oli kuitenkin kiva tulla. Nähdä mökkeilemästä palanneet kissat ja ystävä N. Kokea suomalaisten hiljaisuus ja rauhallisuus. Olla kotikaupungin kevyessä kesätuulessa kuumuuden sijaan. Tämäkin on ihanaa.

Onpa väsähtänyt olo. Sandaaleilla läpsyttely vesisateessa vei kaiken puhdin useammaksi tunniksi. Kävin kokeilemassa työtoverin kanssa silmälaseja ja toimin samalla makutuomarina. En ole varma, olinko edes hyvä. Löysin tosin omaan päähäni sopivat kirkkaanpunaiset sangat, jotka olivat tooodella kaunihit. Mutta että minulleko uudet lasit? Pois se minusta! Olkoot kuinka täydelliset tahansa.

Kaikki tuntuu niin väsyneeltä juuri nyt. Ja pian on loma. Pitäisikö mennä edes noille lähifestareille? Muuallehan en pääse. Minun ja festareiden ajat eivät käy yksiin. Lauantaina katsoimme Provinssia televisiosta, mikä oli hieman omituista. Samaan aikaan kansa melusi ikkunoiden takana luoden epämääräistä festaritunnelmaa. Jos minun täytyisi valita yksi kotimainen festivaali, olisi se epäilemättäkin Ilosaarirock. Paras festari joskus männävuosina.

Minulla on lievähkö luopio-olo, koska en ole jaksanut tehdä hoitoja pieneen aikaan. Ystävää hoidin viime viikolla, mutta omat hoidot ovat jääneet vähemmälle. Tuntuu, etten ehdi enkä jaksa. Ajatus kokonaisesta itsehoidosta saa minut huokailemaan. Miksi näin? Matalan profiilin kausi sen kun jatkuu.

Onneksi olemme suunnitelleet huomiseksi töihin kaikkea, mikä muistuttaa väriltään minttusuklaajäätelöä. Hiphei.

Nyt menen ja keitän jättimukillisen vihreää vartijaa (teetä) ja syön pari rusinaa.

Tuntuu kummalliselta, että taas on maanantai. Viikot tuntuvat juoksevan kiireesti eteenpäin ja huomaan sen,  kun ne ovat jo ohittaneet minut. Viime viikko meni jonkinlaisessa muutospöhnässä. Uhkasin jo leikata tukkanikin pois (Jenny, en kuitenkaan ole moista mennyt tekemään), kun sekin alkoi kyllästyttää. Ehkä otan loputkin huopajutut pois, koska oma tukkani on jo niin pitkä, että tuntuu tyhmältä pidentää sitä lisää. Lisäksi sain perjantaina päähäni, että haluaisin mustan tukan. Toveri N siihen kommentoimaan, että alkaako nyt rokkikausi :) Ei taida alkaa. Se taisi mennä jo silloin useampia vuosia sitten. Kun oli musta tukka. Vaikka eipäs rokkikausiutuminen tukasta kiinni ole. En tosin tunne itseäni mitenkään erityisen rokkihenkiseksi tämänhetkisessä kuontalossani. Enkä kyllä muutenkaan ole rok. Joten... aion toistaiseksi pitää lettini ruskeana, sillä mustuuttamisoperaatio olisi turhan suuri rasite hiuksilleni ja kärsivällisyydelleni, kukkarostani puhumattakaan. Muttamutta… Musta on alkanut värinä kiinnostaa minua. Sen helppous vetää puoleensa, vaikka kokomustiin pukeutuvaa minusta ei saa sitten millään. Ostin kuitenkin mustan kesämekon. Kesäistä, eikö totta?

Viikonloppuna vietin lämpimähköä aurinkopäivää ja –iltaa ystävien kera pihajuhlissa. Grilli oli kuumana ja kasvisnyytit hyviä. Yön saapuessa (olin jo kirjoittaa ”pimetessä”, kunnes muistin, että eihän yö enää pimene täällä) teimme nuotion isoon rautaiseen pataan ja istuimme liekkien nuoleskeltavana padan ympärillä. Aamun jo tultua poljin kotiin.

Kesän ensimmäisten grillijuhlien lisäksi ei ole tapahtunut mitään mullistavaa. Eikä minua ei yhtään huvita kirjoittaa tai ajatella mitään syvällistä. Menen siis syömään couscousia.

Saanko valittaa? Otsatukka on liian lyhyt ja kissankarvoja purjehtii isoina laattoina ympäri lattioita. Eteiseen on kulkeutunut kissanhiekkamurusia ja kaikki on levällään. Vaikka imuroisi itsensä kipeäksi, eivät kissankarvaryppäät lopeta ilmestymistään. Olen laskenut, että karvatonta elämää vietämme noin 12 tuntia imuroinnin jälkeen, minkä jälkeen vaalean kissankarvan määrä nurkissa alkaa joutuisasti kasvaa. Luovutan. Kaikki vieraat kestäkööt karvakaaostamme. Otsatukan sen sijaan leikkasin vahingossa omasta mielestäni liian lyhyeksi, vaikka on minulla yhtä lyhyt aiemminkin ollut. Eilen kuitenkin leikkasin epähuomiossa loven keskelle otsatukkaani eikä se paljastunut ennen kuin olimme lähdössä anoppilaan. Jouduin siten lyhentämään tukkaa entisestään, koska lovi ei ollut tarpeeksi tyylikäs otsalleni jätettäväksi. Ja kaikki on levällään. Ja valitus loppuu tähän.

Viikon viimeinen vapaapäivä. Suunnittelen vaatekaapin uumeniin tunkeutumista, jotta saisin tehtyä vanhoista vaatteista entistä ehompia. Koko projekti vaatii vain aloittamista, mutta kun vain vilkaisenkin vaatekaapin suuntaan, sisimmästäni kumpuaa syvä huokaus. Minulla ei enää nykyisin ole ainoastaan vaatekaappia, vaan vaatenurkkaus, koska kaappeihin ei yksinkertaisesti mahdu enää mitään.

Olisipa muuten mukava viettää kesä ilman kenkiä. Koko kesä. Tämänhetkisissä olosuhteissa se ei ole mahdollista. Onneksi on hetkiä, päiviä, lomia, jolloin saa heittää kengät kaappiin. Äkillisesti alkanut kesä saa haaveilemaan.

Iloitsen, että vappu on ohi. Oma keskiviikkopäiväni kaikkein aurinkoisimmilta osiltaan meni töissä. Päivä alkoi kevyessä hermostuneisuudessa, koska suunnitelmat menivät ulkopuolisista syistä aikataulun osalta uusiksi. Ärsyynnyin työpäivän aikana entistä enemmän, kun katselin ikkunan takaa puistossa remuavia haalari-ihmisiä. Töistä päästyäni ja yhä kasvava vappuärsytys kannoillani hilauduin Rotuaarin läpi puikkelehtien iloisessa ja jo hieman humaltuneessa ihmisjoukossa. Siipan tapasin kaupassa, josta yritimme selviytyä mahdollisimman nopeasti ulos. Onneksi valkopapupunasipulisalaatti oli jo kotona valmiiksi pakattuna ja pääsimme yllättävän nopeasti lähtemään kohti tovereiden seuraa. Illanviettopaikassamme ihastuttavan puutalon pihalla olin ensimmäisen tunnin ajan työpäivänjälkeishermostuneisuustilassa enkä jaksanut seurustella kenenkään kanssa. Silittelin kissoja ja söin herkkuruokia portailla istuen. Ilta kuitenkin kääntyi mukavaksi, kun sain karistettua työasiat niskastani. Oli ihmeellistä istua ulkona myöhään illalla, vaikka oli vasta huhtikuun viimeinen päivä. Epäsosiaalisuuskauteni tosin jatkui hiljakseltaan, koska en jaksanut sosialiseerata kaikkien tovereiden kanssa. Jossain vaiheessa iltaa kyllästyin kaikkeen ja lähdin kävelemään idylliselle puutaloalueelle, jonka uumenissa vietimme iltaa. Puhdistumiset sen kun jatkuvat. Jee.

Seuraavana päivänä vietin aikaa ulkosalla ja tapasin joitain ystäväisiä. Torilla N ja H:n kanssa oleillessa tuli todella kesäinen olo. Vappupäivän ilta tuntui jo ihan kesäillalta. Ilta-aurinko helotti ikkunoista sisään, kissat loikoilivat varastossa, ulkoa kuului musiikkia, ihmisten ääniä ja moottoripyörien päristelyä, ja minä loikoilin vatsa täynnä puusohvassa. Kaikkia ikkunoita täytyi pitää kuumuuden vuoksi auki. Aivan kuin olisi ollut heinäkuun ilta.

Tämäkin päivä alkaa pian tuntua heinäkuun illalta. Ainakin ikkunasta ulos kuikuillessani voisin niin kuvitella. Siirrän siis itseni ulos.

lisäys -- Näin muuten viime yönä unta, että esikoisromaanini oli julkaistu, mutta en millään halunnut esitellä sitä missään. Minun piti vierailla yliopistolla ja pitää tunti kirjallisuudenopiskelijoille, mutta olin hykerryttävässä paniikissa ja meninkin läheiseen räkälään juomaan olutta. (Oulun yliopiston sijainnin tietäville kerrottakoon, että unessani yliopisto sijaitsi Haaparannan pääkadulla virastotalossa eikä sentään suolla.) Heräsin hilpeässä mielentilassa, koska tajusin heti, että oikeasti olisin niin tunnollinen, että menisin pitämään tunnin paniikista huolimatta. Unessa sentään osasin heittäytyä!

Kai tulee jo kesä? Ulkona oli lämpöistä, kun kannoin vanhan kahvinkeittimen ja mikserin autoon yhteistreenikämpälle vietäväksi. Ihmiset viihtyvät ulkona edellisviikkoja paremmin ja sunnuntainen kaupunkikuva lähes kesäisesti pukeutuneine ihmisineen on monin verroin viehättävämpi kuin koskaan tämän vuoden puolella. Kaikki näyttää kevyemmältä. Juoksulenkkiä läpi saarten, yli siltojen, kaupan kautta kotiin voisin harkita. Ulkoilman haistelua pitemmän kaavan mukaan voisin harkita myös siitä syystä, että kauppareissua lukuun ottamatta olen viettänyt koko viikonlopun kotona käpertymässä ja puuhailemassa omiani. Nyt voisi venytellä ja siirtyä ihmisten ilmoille.

Tänään kokousteltiin ja saatiin asioita eteenpäin. Suunnitelmia, suunnitelmia. Kaikki toivat ruokaa ja hetkellisesti otteet herpaantuivat, mutta pääsimme kunnialla ja kompaktisti kokouksen läpi. Epäsosiaalisuuteni alkaa väistyä. Ensi viikko lienee parempi sosiaalisuuden saralla. Onhan sentään Beltane ja vappu, jolloin lähipiirissäni ollaan hyvinkin sosiaalisia.

Huomaan, että olen taas elänyt hiljaiseloa vähän kaiken suhteen. Hoitojen eteenpäin vieminen on ollut melko tiivistahtinen projekti viimeisen parin kuukauden aikana, mikä on osaltaan edesauttanut epäsosiaalistumistani. Vaikka ihmisiähän minä hoidan enkä ilmaa. Hoitoihmiseni ovat kuitenkin rajoittuneet pieneen joukkoon, joten muiden näkeminen on jäänyt vähemmälle. Yllättäviä tapaamisia ja näkemisiä toki sattuu, mutta myös ajan kanssa suunniteltuja tapaamisia olisi taas hauska harrastaa. Hoitaminen – itsen ja muiden – on kuitenkin kääntänyt minua entistä enemmän sisäänpäin ja olenkin lähinnä tarkastellut sisäistä maailmaani. Ulkoisen maailman huomioimisen aika tulee kyllä.

Sisäistä maailmaa tutkaillessani olen kiinnittänyt erityisesti huomiota siihen, miten toisten värähtelyt vaikuttavat minuun. Ja miten voisin suodattaa toisten värähtelyt ja olla vahvana keskuksessani. Muiden ihmisten energiat/värähtelyt joidenkin asioiden suhteen tuntuvat nykyisin entistä voimakkaammilta. Kuljen koko ajan siihen suuntaan, että kaikki tuntuu entistä enemmän, vahvemmin. Hyvä ja huono kaikessa komeudessaan. Niin sen kuuluukin olla, mutta vähän pienempää volyymia toivoisin tähänkin. Tuntuu, että joku portti on vaan leväytetty auki, että antaapa mennä vaan. Yleensä suhtaudun maltillisesti vaikkapa toisten tuomitsevaan asenteeseen ja päivittelyyn. Mutta nykyisin en jaksa minuuttiakaan sitä. Tuntuu siltä, etten jaksa odottaa, että ihmiset kaivavat päänsä p...seestään. Rauhan ja seesteisyyden ajatuksia ajattelen ja yritän päästä tästä johonkin suuntaan. Tätäkin voisi kai kutsua tuomitsevaisuudeksi toisten tuomitsevaa asennetta kohtaan. Mutta eikö se voisi olla myös toive, että maailma muuttuu? Että päästään siihen tilaan, jossa on rauha? Eikä kukaan koe tarvetta tuomita yhtään mitään. Siihen tilaan minulla on kiire. Mutta...

Elämän pahin tuholainen on kiire, halu tavoittaa jotakin ennen aikaansa,
jolloin asia pilaantuu liiallisella yrittämisellä.

Lauantai-iltapäivä. Ulkona on meneillään joku tapahtuma, jossa ihmisten yläpuolella kelluu ilmapalloryppäitä. Ikkunasta havannoin sanan sima, joten kyseessä lienee vappumaiset karkelot. Ehkä lapsiperheille pääasiassa, vaikka muutkin ovat tervetulleita. Itse nökötän koneen ääressä ja maistelen reilua Four O’Clock granaattiomena-echinacea –teetä, jota sain näytepussillisen verran. Muussa tapauksessa en varmaankaan juuri nyt sitä maistelisi. On nimittäin mielestäni kallista jopa reiluksi teeksi. Varsinkin kun paketin koko ei päätä huimaa. Mutta hyväähän tämä on. Ei käy kieltäminen.

Kissa nukkuu näppäimistön vieressä. Turvallinen naputtelu on vaivuttanut sen uneen. Vertaan usein mielessäni kissaa itseeni lapsena. Pienenä oli mukava mennä nukkumaan, jos joku muu oli vielä hereillä. Keittiöstä kajasti valoa ja kuului hiljaista puhetta, jotka rauhoittivat unen. Kissa rauhoittuu tietokoneen hurinassa. Jonkun tosin täytyy olla samaan aikaan vieressä naputtelemassa. Pelkkä kone ei riitä. Ei tietenkään, kun kissa on kyseessä.

Olen ollut viime aikoina todella kyllästynyt. Ilmassa on kaikenlaista hoppua enkä jaksaisi ollenkaan hitautta, laahaamista, selittelyä, typeryyksiä. En nyt vain jaksa. Ajattelen päivästä toiseen hyväksyntää, rauhaa, rakkautta, erilaisia elämänpolkuja. Niiden kautta yritän välttää sekasortoa. Nyt ovat kyllä jonkinmoiset puhdistukset taas meneillään.

Melkeinpä kaikki ihmiset ovat ärsyttäneet minua viime viikon aikana. Käsittämätöntä. Paitsi siippa, N ja K. Viimeksi mainitut ovat molemmat olleet viikolla hoidossani, siksikö he eivät sovi kategoriaan? Siippa taas… Me elämme saman katon alla, joten kiukkupääkohtaukseni kulkevat täysin eri rataa kotona kuin sen ulkopuolella. Toisaalta kotioloissa tatistelemisen kaari on myös lyhyempi, koska asioiden setvimistä ei tarvitse odottaa. Ja voi sanoa suoraan, jos ottaa päähän.  Koti on sitä paitsi turvapaikka, jonne haluan välillä uppoutua ja olla epäsosiaalinen kaikkia muita paitsi siippaa ja kissoja kohtaan. Joskus kyllä olen epäsosiaalinen myös heitä kohtaan. Ja he ymmärtävät. (no, eivät kissat välttämättä…)

Mutta ilahduttavaa juuri nyt on se, että kesän tullessa lennetään Barcelonaan, josta eteenpäin kohti Andaluciaa. Mikä yllätys. Täysruokosokerijuomaa eli simaa on valmistumassa varaston uumenissa. Tänään ei ole töitä, mikä antoi minulle mahdollisuuden nukkua pitkään. Seuraavaan palkkaan lisätään lomarahat, jotka käytän erääseen kurssiin. Aurinko paistaa. Tänään voi ehkä tapahtua hauskoja.

Kone jumii minulle ja vain minulle. Tämäpä hauskaa, taas. Nyt tarvitaan Midaksen kosketusta.

Sain tänään tuliaisia Intiasta. Ohohhoo, mikä hurmaava huivi käsiini laskettiinkaan! Niin kaunis ja kaiken lisäksi ekologis-eettistä alkuperää. Mikä kapistus! Mikä ihanuus!

Työviikko on taas aluillaan, mutta en saanut tänään juuri mitään tähdellistä aikaiseksi, koska oli niin paljon puhuttavaa Intia-Bangladesh –akselilla reissanneen kanssa. Minua oltiin ikävöity ja minä olin ikävöinyt. Kolme päivää työviikkoa jäljellä ja minä olen palannut ruotuun. Se on haikeaa ja helpottavaa.

Taakse on taas jäänyt kaikenlaista lempeää ja riemastuttavaakin. Oli loma. Oli paljon unta. Oli pashaa. Oli kristittyjen suuri juhla. Olin kirkossa, pitelin pyhää tulta käsissäni, haistelin suitsukkeita ja kuuntelin. Avoimin mielin pyhyyttä kokemassa, kuten eräs ystävä asian ilmaisi. Söin ankarasti aamuyöhön asti kynttilöiden valaistessa pöytää. Söin seuraavana päivänä lisää. Siipan suloinen siskonpoika oli aurinkoinen ja hymyilevä natiainen. Katsottiin sohvalla ja lattialla loikoillen Wallace ja Gromit: Kanin kirous. Juotiin punaviiniä. Syötiin suklaata, pashaa ja kulitsaa. Maanantaina herkuttelin pääsiäisteellä ihanien tyttöjen luona. Suklaata, pashaa ja paljon teetä. Energiahoitoja toisille. Pakkasessa pyöräilyä suuri huivi kasvojen eteen vedettynä. Koti.

Minulla on kaikkea. Miten voisinkaan olla tyytymätön?

Nyt alkoi teeveetön elämä tässä tuvassa. Olen saanut kumman paljon aikaan, kun en ole pysähtynyt katsomaan vaikkapa Simpsoneita tai en tällä hetkellä vilkuile yhtäkään kello yhdeksän sarjoista. Eilen katsoin antaumuksella Nelosen elokuvaa, Wallanderin (Wallander dvd on ihan pakko saada!), Crossing Jordan ja vieläpä ikivanhan jakson Buffya. Loppurysäys.

Lainasin tänään vinon pinon kirjoja kirjastosta (mm. Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan) ja luin KaksPlussaa ja MinäOlen –lehteä. Olisin vielä voinut lukea Imagen, Kissa –lehden, Ultran ja Tulvan, mutta en ehtinyt. Kirjastossa oli hauska näyttely koristemunista. Viehkeimmässä munassa oli ikonimaalaus, Neitsyt Maria. Silmäilin hetken City-lehteä ja Ylkkäriä kauempaa, mutta totesin, että ei, niitä en tarvitse. Itse asiassa olen hylkinyt Cityä jo parin vuoden ajan, vaikka joskus se tuntui hauskalta ajanvietteeltä esim. kahvilassa ystävää odotellessa. Nyt alkaa valitettavasti yököttää pelkän lehden näkeminen. En taida kuulua kohderyhmään. Mutta Citystä viis. Täällä kotona odottaa uusi kirjapino ja jo aiemmin lukemistaan odottaneet kirjat!

Illan ratoksi keitän perunoita ja pesen villavaatteita. Vaikka villaisia aina toisinaan kertyy pyykkikoriin, suurin syy pesuun oli tällä kertaa se, että kaksi paksuinta villatakkiani tuoksuivat nuhjuisilta. Pidän siitä, että villa tuoksuu puhtaalta ja raikkaalta ja villalta! Nuhjuisesta tuoksusta en pidä. Vanhoista taloista tosin tarttuu sellainen vanhan talon nuhjuinen tuoksu, mutta se on täysin eri asia kuin inhottava nuhjuinen tuoksu. Voisihan noita villatikkureita tuulettaa, mutta aina toisinaan koen tarvetta pesemiseen tuulettamisen sijasta. Tuulettaminen sitä paitsi tarkoittaa tässä talossa sitä, että viet vaatteet pihalle asti. Olen nyt liian laiska sellaiseen.

Olimme eilen J ja K:n luona puutalossansa pannukakulla ja virallisilla asioilla. Ennen pihaan tupsahtamista teimme jäätävän (ainoastaan ilmastollisesti!) kiertokävelyn Toppilan ruutukaavattomalla puutaloalueella. (En tiedä, onko siellä muitakin ruutukaavattomia alueita kuin tuntemani.) Alue on täynnä pieniä kiemurtelevia teitä ja joka kulman takana voisi olla se viehättävin pieni piparkakkutalo. Juuri tuollaisella alueella olisi ollut hauska asua lapsena: kapeita teitä ja lauta-aitoja. Kaikki jotenkin niin lähellä toisiaan. En tosin muista, että synnyinkaupungissa olisi tuonkaltaisia alueita ollut. Ehkä ennen kaupungin palamista on puukaupunginosassa saattanut olla juuri tuollaisia kapeakatuisia puutalokortteleita.

En ole vieläkään ehtinyt tunnostelemaan ulkomailta tuliaisiksi saamaani kiveä. Näyttää sitriiniltä, mutta onko se kuitenkaan sitä? Vuorikristalli ja sitriini ovat vahvimmat vaihtoehdot tällä hetkellä. Niiden energia on erilainen, joten ehkäpä tänään ehdin asettua aloilleni tunnistelemaan.

Uusia tuulia puhaltelee ja on vähän jännittävä olo. Yleensä uudet puhurit tai lempeät tuulahdukset tuovat mukanaan lisää muutoksia. Luotetaanpa siihen.

Kurkku ärtyilee ja seinät ja katot paukkuvat. Jonain päivänä luultavasti huomaan, että sillä kertaa tuuli oikeasti vei katon. Siltä se nytkin tuntuu, mutta yhä näyttää katto ja seinät olevan kasassa. Älyttömin näky on muuten kaksi kissaa jahtaamassa tuulta.

Draamallista menoa ja melskettä on taas kokemuspiiriini hiipinyt. Mutta kenen draamaa? Kummasti huomaan, etten viitsi/jaksa/halua (mikä se noista onkaan?) mennä draamaan mukaan. Kun ei se ole minun draamani. Ei se tunnu siltä. Vaikka se voisi olla. Mutta kun ei niin ei. Kuitenkin huomaan, että joudun olemaan osana draamaa ja kuulemaan kaikkea ja sydämeni tykyttää, koska en haluaisi olla ja kuulla. Tahtoisin, että toiset päästäisivät irti draamasta, kun näen, että se kuluttaa. Draamasta voi hypätä pois ja sanoa, että en minä nyt ala tähän. Kotona irtoavat viimeisetkin stressin rippeet ja valahdan sohvaan gambialaisella kankaalla päällystetyn tyynyn uumeniin. Kotona ei yksinkertaisesti viitsi edes ajatella päivän draamoja. Eikä tarvitsekaan. Jätän draamat muualle/muille.

Vuorikristalli ja ruusukvartsi ovat avittaneet tasapainoista ja rakkaudellista oloani jo pari päivää. Olin jo ottamassa niitä pois tyynyn alta, kunnes tuumin, että niistä saattaisi olla vielä hyötyä. Vuorikristalli tasapainottaa energioitani ja ruusukvartsi tuo rakkaudellisuutta ja lempeyttä, jota juuri nyt tarvitsen. Ensi yöksi tosin taidan ottaa joko akvamariinin tai kalsedonin sänkyyn kanssani. Voiton vie mitä luultavimmin akvamariini muidenkin kuin kurkkukipua helpottavien ominaisuuksiensa ansiosta.

Kohta siippa tuo ruokaa ja pääsen syömään. Sitä ennen hörppään vielä puoli Taika-mukillista hunajaista rooibosteetä.