rubiini

On iltoja, jolloin voimattomuus painaa ja tekee mieli siemailla teetä ja loikoa puusohvalla. Väsymys on moukaroinut minua kello neljästä lähtien. Töistä poistuessani tunsin, miten voimattomuus valahti kantapohjiin asti. Kun kiire loppui, lopuin minäkin. Tuntui suunnattomalta ponnistukselta kävellä villakauppaan hakemaan villaa, jatkaa matkaa ruokakaupan kautta kotiin. Hameenhelmat pyyhkivät mukaansa lunta, loskaa, kiviä, vettä. Kotiullakon portaita kiivetessäni kirosin paksua villakangastakkiani, pitkää kompastuttavaa hametta ja kuumaa villahuivia, jotka kiduttivat minua kaikki nuo portaat kotiin asti. Mutta. Kotioven takana seisoessani korviini kantautui säveliä ja kiireistä tepsutusta. Avain rapisi lukossa ja avatessani oven minut vastaanottivat kaksi kotitiikeriä ja mies kitaran kanssa. Se jos mikä karkottaa väsymyksen. Voimattomuus tosin jäi hiiviskelemään jokaiseen jäseneeni. Ehkä otan sen kauan harkitsemani teekupposen (pitäisi ensin jaksaa kävellä keittiöön valmistamaan teetä… siksi harkinta) ja heittäydyn puusohvalle Joen sutran kanssa.

Päivän ilahduttavin huomio! Dublin! Jos sinne joskus pääsisi uudestaan...

You Belong in Dublin

Friendly and down to earth, you want to enjoy Europe without snobbery or pretensions. You're the perfect person to go wild on a pub crawl... or enjoy a quiet bike ride through the old part of town.

Ensimmäinen työpäiväni on ohi. Oijoi, miten tykkäänkään! Innosta hihkuen astelin aamulla töihin ja pääsin tekemään oikeita töitäkin jo. Tekemällä oppii. Ensi viikko kuluu tutustuessa työn eri puoliin ja opetellessa. Sen jälkeen homman pitäisi kutakuinkin olla hallinnassani. Työpaikkani on hyvin kodikas sekä julkisella että yksityisellä puolellaan. Sosiaalitilat on sisustettu kierrätystavaroilla ja meillä on komposti ja pahvinkierrätys. Juodaan ekoteetä ja –kahvia ja kaikki on niin myysistä (mysig = viihtyisä, mukava på svenska). Rakkahalle ja äidille hyrisin aurinkoisena puhelimessa työpäivän jälkeen enkä malta odottaa maanantaihin. Voi, miten iloinen ekohipinhörhelöhumanistifeministi olenkaan! Joskus pikkutyttönä ja vähän isompanakin kirjoitin joka paikkaan (ja myös ajattelin jatkuvasti), että kun minusta tulee Iso, haluan tehdä erilaisia töitä ja hankkia erilaisia ammatteja tai ainakin mahdollisuuksia tehdä kaikkea mahdollista, mikä minua kiinnostaa. I’m doing it!

Edellisen kappaleen viimeisestä lauseesta tuli mieleen parin vuoden takaiset ja rakas ystäväni, joka on mainio sitaattiautomaatti. N, muistatko tuon? Tosin se taisi olla hieman suuremmalla ponnella lausahdettu alkuperäisessä yhteydessään. Muistankohan oikein?

Jooga jäi tällä viikolla väliin, sillä turmeltu varpaani sinistyi ja punastui kauniin purppuraiseksi eikä huolinut rullauksia tai astelemista muutenkaan. Ei se mitään. Kävimme sen sijaan joogaseurani kanssa kahvilla ja kiertelimme kaupungilla.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa muistiin pohdintojani muutamista asioista, mutta kaikki selkeät ajatukset karkaavat päästä. Keskustellessa asiat usein kärjistyvät ja menevät oman kannan puolusteluksi, vaikka muuta yritettäisiinkin. Harjoitan puolison kanssa syvällisiä pohdiskeluja elämä-kuolema-maailmankaikkeus –kolmiossa jatkuvasti… aamiaisella, päivällisellä, nukkumaan mennessä, ulkona, sisällä, ruoanlaiton lomassa. Keskustelukumppanissani on filosofin piirteitä ja minussa ei sitä vähäisintäkään.

En päässyt intialaisen kasvo- ja päähieronnan kurssille, sillä olen rahaton. Tämänhetkisissä olosuhteissani se on pieni harmi, mutta harmi silti.

Isompia harmittavuuksia: en löydä mistään sopivia ja silmääni miellyttäviä sammareita (vanhoista osa ei mahdu enää päälle), en ole nähnyt S ja poikaa pitkään aikaan (poika täyttää jo pian vuoden), en varmaan ehdikään näkemään heitä vähään aikaan (mutta yritän), revin edelleen kynsinauhojani ja paljon (since I was twelve), kaikki Oulun kauniit talot ovat tavoittamattomissa (jopa ihana Toripolliisin talokin, jota aina ihailen joogaan kävellessäni), en ehdi lukea kaikkia lainaamiani kirjoja (kirjaston suoma uusimismahdollisuus on vain viisi kertaa, olen hidas ja minulla on liikaa kirjoja lainassa), en ehkä pääsekään käymään kummityttöni luona pääkaupungissa (”lomailu” loppui) ja he taitavat odottaa minua sinne (yritän!). Eniten harmittaa juuri nuo viimeiset kohdat. Harmittaa, kun sanon, että voisin tulla käymään, mutta en pääsekään heti. En tosin aikonutkaan heti viipottaa maan toiselle puolen, vaan suunnitelmaani kuului parin kuukauden odottelu, jottei tarvitsisi raahata kasoittain vaatteita mukana. Muutenkin pidän Helsingistä enemmän keväällä/kesällä. Harmittaa silti, kun tiedän, että minun toivotaan saapuvan. Eniten taitaa harmittaa se, että en tässä asiassa osaa ajatella omaa parastani ja sitä, miten minä haluan asiat tehdä.

Well, on aterian aika.

Jotenkin sain tänään potkaistua varpaani pinnatuolinjalkaan ja nyt se, varpasparka, on kipeä, turvonnut ja sinertävä. Eilen onnistuimme tuon ihanan miehen kanssa vuorotellen potkaisemaan lattialla olevia nesteitä sisältäviä mukeja kumoon. Matossa on ties mitä tällä hetkellä, mutta onneksi näkymättömissä. Mieluusti olisin potkimatta enempää tuoleja tai mukeja.

Pääsiäinen oli hyvin ruoka- ja aurinkopainotteinen. Herkkuja kotona ja herkkuja muualla. Erityisesti sunnuntaina äidyimme syömään aivan tavattomia määriä ruokaa ja pääsiäisherkkuja. Kävimme maalla ahtamassa sisuksiimme valkosipuliperunoita, kreikkalaisia kasvis”juttuja”(?), viininlehtikääryleitä, fetasalaattia, pashaa, kulitsaa, viiniä, hedelmiä, kermavaahtoa, marenkia… En taida muistaakaan kaikkea. Jotkut söivät myös lammasta. Sunnuntai oli viimeinen tikki pääsiäisen herkutteluun, jonka aloitimme torstaina pinaatti-mozzarella-mustapippurituorejuusto-lasagnella ja sherryllä. Maanantaina söin edelleen toki mämmiä ja omaa pashaani, mutta yritin irrottautua muusta pääsiäisherkuttelusta. Raiviidakko on edelleen olemassa psykoottisine tipuineen, mutta se on hyvin kammottavaa katseltavaa. Kumoan sen pian roskiin ja rupean kasvattamaan ruohosipulia.

Emme tosiaankaan tänä vuonna menneet kirkkoon. Sen sijaan katselimme pääsiäisyön jumalanpalvelusta hetken televisiosta viiniä lipittäen, kunnes karkasimme Nelivitoseen. Seuraavana päivänä kuulimme, etteivät puoliskoni vanhemmatkaan olleet menneet. Puhe on tietysti ortodoksisesta jumalanpalveluksesta, johon minäkin suurella mielenkiinnolla suunnistin vuosi sitten. Kokemus oli ainutkertainen, luulisin. En usko kääntyväni ortodoksiksi eivätkä hermoni ja jalkani ehkä kestä yhtä pitkää seisomapalvelusta toista kertaa.

Olen nähnyt hämäriä unia ja ärsyyntynyt kummallisista asioista. Nämä asiat ovat liitoksissa toisiinsa. Se ärsyttää minua entistä enemmän.

Haluaisin ommella jotain, mutta en löydä hyviä kankaita luomisentuskaani. Kirpputorilta mukaani lähti salavihkaa (mikä tarkoittaa tietysti, että en kuvitellut ostavani, mutta ostin silti) kymmenen sentin arvoisia lasipurkkeja jauhoja sun muita varten, kukkaruukku ja puuhelmiä. Menin siis niitä kankaita katsomaan…

Keräsin itseeni myös hitusen raivoa poimiessani takapihalta naapureiden heittelemiä tupakannatsoja. Harmini olisi pieni, jos natsat olisivat semi-tupakoitsija-avokkini, mutta niitä oli aivan liikaa. Yläpuolelta on pihallemme tupsahtanut myös lasipullo ja muuta roskaa, mitä ihmettelen, sillä talossamme asuu ainakin päällisin puolin mukavanoloisia ihmisiä, jotka eivät heittele tavaraa toisten pihoille. Oman pihan omistajana/vuokraajana minusta on näköjään tullut kamala niuhottaja.

Olen ollut hyvin tyytyväinen lomailija nyt, kun lomailupäiväni ovat luetut. En kylläkään näe asiaa aivan noin. Minusta on kerrassaan hykerryttävää mennä töihin, vaikka jännitänkin pikkuisen. Jännittää se, opinko kaikki tarvittavat asiat vai mokailenko, minkä kerkiän. Niin, ja kaikki muutkin asiat jännittävät. Luultavasti se menee pian ohi, kunhan pääsen töihin käsiksi.

Kirjoittaisin jotain unelmista ja olemassaolosta, ulottuvuuksista ja ajasta-jota-ei-ole, mutta en jaksa. Minun tekee tolkuttomasti mieli mämminrippeitä nyt heti.

Onko olemassa ihmisiä, joilla ei ole unelmia? Ja kuka lahjoittaisi minulle kissan?

He lives in the half-lights in secret places,
free and alone - this mysterious little-great being
whom his mistress calls "My cat".

Kummallista tämä. Herätä jo seitsemältä. En saanut enää unta, sillä selkääni särkee kummallisesti lapaluiden kohdalta. Hengittäminenkin sattuu. Liekö olen tiistain astangajoogassa venäyttänyt jotain? Yritin reikittää itseäni illalla, mutta en jaksanut, koska jokainen nukkuma-asento tuntui epämukavalta eikä keskittyminen reikiin onnistunut. Nukahdin ennen kuin ehdin edes ajatella, että harjoittaisin Kr:ä Usuin sijaan. Haluaisin nyt venytellä hieman, jos se onnistuisi kivuttomasti. Aamulla olisi ollut hyvää aikaa joogata, mutta enhän minä nyt siihenkään kykene kuin alle puolitehoisesti. Opettelin aamulla astanga mantraa. Osa siitä on jäänyt tunneilta mieleen, mutta varsin sekavassa järjestyksessä...

Eilen toteutin pientä pääsiäisjuhlintaa hyvien ihmisten seurassa. Myös pieni kissa sai osansa – vein hänelle mustekalaherkkuraksuja. Ja saihan hän toki muitakin herkullisuuksia lelujen kera. Söimme itsemme herkkuhumalaan kasvispiirakasta, juustotortusta, suklaamunista, kakkusista ja tietysti teestä. En malttanut lähteä kotiin ajoissa, koska eräs vanha toveri saapui paikalle myöhään. Kiireisen myöhästelypäiväni ”kruunasi” se, että tuntematon vastaanpyöräilevä mies sylkäisi minua suoraan kasvoihin polkiessani Ainolan puiston läpi ystävien luo. Tapahtuma ei ollut vahinko, vaan mielestäni selkeästi kohdistettu räkäisy. Eikä anteeksi pyydelty. Olin niin hämmästynyt, etten ehtinyt edes solvauksia huutaa perään. Ymmärrän sen, että pienipäiset mopopojat kypsymättömyydessään saattavat syljeskellä vastaantulijoiden päälle, mutta että aikuisetkin…!

Pääsiäisenä luen paljon kirjoja. Luultavasti tuo on kuvittelua, mutta toivon ettei olisi.

Menenpäs antamaan kyytiä juurikasvulleni. Myöhemmin on vielä ängettävä pääsiäisen viina- ja ruokarallin sekaan…yhh. (Helkutin selkä. Olen terve, olen terve, olen terve…)

Sain töitä, mikä on melko hurjaa minulle. Tulevaisuudessa, hyvin pian, kaikki elämänalueeni ovat tasapainossa. Enkä tarkoita sillä sitä, että minulla on nyt töitä, vaan sitä, että kyseinen työ kulkee käsikkäin arvojeni ja maailmankatsomukseni kanssa. Minun ei tarvitse tehdä sellaista, mitä en todella halua. Rahan takia en sellaista koskaan enää tekisikään. ”Enää” siksi, että opiskeluaikanani jouduin tekemään töitä, joista en suuremmin pitänyt enkä sille tielle enää tahdo. Vaikka monipuolinen työhistoriani on ollut hyödyksi myöhemmin, en voisi kuvitellakaan tekeväni samoja asioita toiseen kertaan.

Päätin työhaastattelun jälkeen, että työpaikka on minun ja iloitsin jo siitä, vaikka en silloin vielä tiennyt, kuka paikan saa. Kai kaikki tietävät jo, että ajatus puutteesta luo puutetta. Ajattele ja tunne, että sinulla on jo jotain/sinä olet jotain niin se on sinun. Pelkkä ajatus ilman tunnetta siitä, että asia oikeasti on niin tai näin, ei auta. Täytyy tuntea oikeasti ja laittaa itsensä kokonaan peliin. Se tunne on minulla ainakin sellainen uskomaton onnen tunne. Vähän kuin rakastuminen. Ja se toimii.
 
Jos joku simsalabim-temppu löytyisi kodin siivoukseen, olisin hyvin tyytyväinen. Tähän ei taida auttaa edes ajatus, että on jo siistiä. Se voisi tosin innostaa minua siivoamaan ja saada kaiken tuntumaan helpolta ja mukavalta. Siivous ei jaksa kiinnostaa pätkääkään, mutta muruset lattialla pölyn kera inhottavat minua. Jos joku kysyy minulta pääsiäisen aikana, olenko tehnyt pääsiäissiivouksen, alan huutaa! Pääsiäis-, joulu-, syys- ja kevätsiivoukset sekä muut samanlaiset juhla-aikoihin kiinnittyvät ”erikois”siivoukset eivät kuulu tapoihini/tapoihimme. Joulun aikaankin siivosimme vasta uuden vuoden jälkeen. Nyt tosin näyttää siltä, että asunto vaatii hieman siistimistä ja sattuipa tämäkin vielä pääsiäisen kanssa yhtä aikaa…

Lupasin lähettää äidille reikiä ja sen teen. Sitten tiskaamaan.

Sain loistoidean kirjoittaa jokaisessa entryssäni jotain Britannia-ajastani. Sitten se loistava idea hiipui. Ehkä joskus aloitan. Olen autuaasti unohtanut kaikki epäkohdat, vaikka niitä varmasti oli. Haluaisin kirjoittaa muustakin kuin kaikesta siitä ihanuudesta ja jännittävyydestä, sillä ei se ollut kaikki. Muutakin oli ja muistan olleeni usein raivon partaalla ja päättäneeni, että ikinä enää en tähän maahan tule asumaan pitemmäksi aikaa. En tosin muista, mistä kaikesta raivoilin, mutta jotkut asiat taisivat olla hyvinkin toimimattomia.

Viime aikoina silmään on pistänyt meneillään oleva livejournalin kaverilistojen siivouksen kevätbuumi. Hmm… kaikki saavat innoituksen toisiltaan? Vilkaisen nykyisin aina syitä siistimiseen, jos jonkun kaverisivulla satun siivous-entryyn törmäämään. Monet pitävät kaverilistallaan vain ihmisiä, jotka tuntevat oikeassa elämässäkin; ihmisiä, jotka ovat suunnilleen samanikäisiä; ihmisiä, joilla on samanlaisia mielenkiinnon kohteita; ihmisiä, jotka kirjoittavat kiinnostavasti. Muitakin syitä oli. Täten ilmoitan, että en aio siivota kaverilistaani. Ilahdun aina, kun huomaan, että kaverilistallani olevat ovat päivittäneet päiväkirjaansa. Minua ilahduttaa myös joidenkin muiden päivitykset, jotka eivät ole kaverilistallani, mutta kirjoittavat kauniisti tai elävät ihanasti. Listan lyhyys kertoo ujosta luonteestani, joka hallitsee myös täällä. Mutta ei sen väliä.

Viikonloppu pohjoisessa oli rentouttava as usual. En viitsi kerrata samoja asioita, jotka kirjoitan aina, kun käyn synnyinkodossa. Se on vaan niin turvaisa paikka olla ja elää. Perheeni on ihanin. Kerronpa kuitenkin, että lauantai vei meidät työväen näyttämön kirpputorille, jossa tapasin tai näin kauempaa tuttavia, jotka ovat tavalla tai toisella mukana näyttämön toiminnassa. Tuttu tyttö lauloi taistolaislauluja näyttämön lavalla ja työttömille tarjottiin ruokaa. Ajattelin viikonlopun aikana kaikkea sitä, mitä siellä nyt on ja mitä ennen puuttui. Miten tuo kaupunki onkaan parantanut imagoaan ja muuttunut jotenkin viehättävämmäksi kuin mitä se omassa nuoruudessani oli? (Öh, siis teiniydessäni. Olen minä yhäkin nuori.) Ehkä se olenkin minä, joka on muuttunut.

Kaunis aurinko säteilee sisälle asti. Luettavana olisi kirja, jonka laina-aika päättyy tänään. Taidan mennä jatkamaan. Huomenna on jännittävä päivä, jolloin osa lähitulevaisuuden asioista selviää. Olen melko hermostunut ja olo tuntuu valmistautumattomalta.

Muutamat asiat ovat tällä viikolla menneet juuri siten, miten en halunnut niiden menevän. Minusta on/oli kiinni eräskin tärkeä asia, joka ei edes liity minuun ja jota en toivottavasti ole pilannut. Mitäs ihmiset ovat tyhmiä ja ilmoittavat asiastaan melkein liian myöhään. Luulen, että asiat kuitenkin lutviutuivat juuri oikein ja hyvin. Ainakin toivon. Ensi viikolla se selviää.

Toinen huonosti hoidettu asia minun puoleltani oli keskiviikko. Never Grow Oldissa olisi ollut Cantigas de Liberdade - Vapauden lauluja. Eli brasilialaisia, suomalaisia ja kalevalalaisia (eivätkö ole suomalaisia?) lauluja vapaudesta. Olisi päässyt kuulemaan suomennettuja capoeira-lauluja, työväenlauluja, virsiä ja kalevalalaisia lauluja sovitettuina esimerkiksi brasilialaisiin rytmeihin. SoulSports -ryhmä esitti. Unohdin, tyypillisesti. Nelkkuvilkussa olisi ollut jotain bändejä, Lapko ja jotain. En ole erityisemmin tutustunut mihinkään bändeistä (en kyllä muista, mitä bändejä ne muut olivat...), mutta olisi ollut kiintoisaa käväistä katsomassa. Todennäköisesti olisin kuitenkin valinnut reggaebaarin ja capoeira-laulut sun muut. Harmittaa pikkuisen, mutta onneksi vapauden lauluja pääsee kuulemaan toistekin.

Jooga jäi tänään väliin, koska olin varannut pyykkivuoron samaan aikaan. En edes aikonut alunperin joogata tänään, mutta kun ehdoteltiin niin alkoi tehdä mieli venymään. Olisin sälyttänyt pyykkäyksen loppuunviennin Rakkaan niskoille, mutta hänen työkeikkansa alkoikin kesken pyykkivuoron. Tietysti kaikki muut vuorot olivat varattuja, joten no yoga for me.

Jouduin pari päivää sitten kirjoittamani entryn vuoksi hetkelliseen (parin päivän) muisteloryöpytykseen. Anna Akhmatova sen aloitti. Muistin kaikki syksyiset illat Britanniassa, kun maaseudun rauhassa uinuva kampuksemme muuttui entistä eristyneemmäksi ja uinuvammaksi illan pimeydessä. Kävelin LRC:n (learning resources centre) atk-salista taloomme ja katselin tähtitaivasta ja lentokoneiden valoja, jotka pyyhkivät pimeyttä. Koti-ikävä yllätti aina. Kampuksen vartijat kulkivat pareittain hiljaisilla teillä ja asukkaat sulkivat verhojansa. Kurssivalikoimaani kuului kirjallisuutta, joten vapaa-aika meni suurelta osin lukiessa, ellen sitten viettänyt aikaa viereisessä Lontoossa katumarkkinoilla seikkaillen tai kahviloissa nautiskellen. Joka viikolla luettiin uusi romaani/runokokoelma/näytelmäkokoelma jokaiselle kurssille. Joka viikko sain nautiskella neljästä uudesta kirjasta seuraavaa viikkoa varten. Niin ja tietysti minä ostin jokaikisen kurssikirjan itselleni ja muutaman ylimääräisenkin :D Eihän kukaan voi vastustaa Oxfordin kirjakauppoja tai Lontoon Charing Cross Roadin ihanaa Silver Moon Bookshopia (women’s interest bookshop)! Onkohan Silver Moon vielä olemassa? Ihaninta oli lukea öisin kaksi tuntia kerrallaan lämmittävän patterin suhistessa ikkunan alla.

Katsoin alkuviikolla Ringin, jota en koskaan ole saanut katsottua syystä, että avokkini ei pidä kauhuelokuvista ja hyvin usein katselen elokuvia juuri hänen kanssaan. Kaikki kauhutarinat Ringistä olivat täyttä puppua. Tunnen ihmisiä, jotka ovat olleet paniikissa ja peloissaan katsottuaan elokuvan enkä oikein jaksa ymmärtää. Mutta reaktionsa kullakin. Ring oli ihan hauska. Kammottavampiakin olen nähnyt. Nyt voinkin katsoa jatko-osan, joka trailerin perusteella vaikuttaa yhtä höttyiseltä muka-pelottelulta.

Eteisen muovinkierrätysvuoret kasvavat hermostuttavalla vauhdilla. Lähin kierrätyspiste on marketeilla, jonne on kilometrin tai puolentoista matka. Olen liian laiska, jotta saisin potkittua itseni tai avokkini raahaamaan muovikasseja. Todennäköisintä on, että vuoret kasvavat ja kesäkuussa raahaamme kaksin (tai pikemminkin nelin käsin ja sekin on liian vähän käsiä kaikelle sille muoville) käsin muovitavaraa marketeille.

Huomenna matka suuntautuu kohti pohjoista. Toivon aurinkoa ja leppeän hiljaista kaupunkia. Kuin huopatossutehtaalla oltaisiin.

Tori Amos tulee Hultsfrediin! Oijoijoijoi......

Luin Anna Akhmatovaa (ja internetissä minulle selvisi, että Suomessa hänen nimensä kirjoitetaan usein Ahmatova?), johon tutustuin Briteissä opiskellessani. Hänen tuotantonsa oli aiheena eräällä kurssilla ja taisin kirjoittaa esseenkin hänen runoistaan. Kaivoin Selected Poems kirjahyllystä viime viikolla ja selailin. Mieleen tulvi kuvia opiskelijahuoneestani sumujen maassa ja kylmistä illoista, jolloin istuin teemukin kanssa peiton sisässä, luin Anna A:n runoja englanniksi ja katselin ikkunasta, kun lentokoneet nousivat Stanstedista. Nostalgiaa...

Lauantaiset viisikymppisjuhlat olivat rennot. Ei tiukkoja ilmeitä eikä tiukkoja puheita. Yksi rento maljapuhe äidille, viiniä niin paljon kuin jaksoi juoda, neljää erilaista pastaa, salaattia, leipiä ja rokkia. Suloinen lapsi viihdytti iloisuudellaan. Koira hankasi poskiaan mattoon, koska hampaita kutitti. Aikuisemmat naiset tanssivat rautalankarokkia puoli kahdelta yöllä. Ulkovaatteet olivat hukassa ja meille tarjottiin vielä yhdet paukut. Yöllä pyöräilimme kotiin jäätävässä tuulessa ja pakkasessa. Emme saaneet aikaiseksi mennä kapakkaan, vaikka kahteen eri paikkaan houkuteltiin. Kodin lämpö ja sänky kutsuivat. Alkoholi ei ole minua varten kuin pieninä määrinä kerrallaan. Onneksi osaan lopettaa, kun vatsa alkaa kääntyä ympäri. Ja se kääntyi. Jos punaviini ei olisi niin herkullista kuin se on, lopettaisin alkoholipitoisten juomien nauttimisen kokonaan.

Joka päivä on kevätpäivä. Aurinko paistaa ja tuoksuu kevät. Vaihdoin toiseen talvitakkiin, vaikkei se keväisempi olekaan. Väriltään kyllä. Kävimme eilen sunnuntaikävelyllä meren jäällä, valokuvasimme ja mieleni teki hyppiä ilosta, että on kevät. Suomen kevät on kaunein. Tänään kävelin auringonsiltaa Rotuaarilla enkä nähnyt vastaantulevia. He osasivat väistää. Ostin sappisaippuaa punaviinitahrojen puhdistukseen ja pohdin Rakastetun kera, teinkö oikein. Ekologista kyllä, mutta saippuassa on naudan sappea...

Pääsiäinen kahden viikon kuluttua. Koen sen lopulliseksi kevään merkiksi. Pääsiäisen jälkeen on varmasti kevät. Tänä vuonna en aio mennä kirkkoon. Viimevuotinen pääsiäisyön jumalanpalvelus oli kiintoisa kurkistus ortodoksien juhlaan. Omakseni en sitä tuntenut, vaikka kaunista ja valoisaa olikin. Olinpa yhden kesänkin aikoinaan oppaana ortodoksikirkossa. Ottivat tällaisen uskonnottoman. Pääsiäisenä juhlitaan myös syntymäpäiviä. Lahjatoivelistalla on metronomi. Osaankohan antaa oikeanlaisen?

Huomenna menen N:lle ja juon paljon teetä. Erityisesti erästä keskieurooppalaista mangonmakuista vihreää teetä.